Treenileiri urheilijan paratiisissa

Terveisiä Potchefstroomista! Ensimmäinen viikko leiriä jo takana, ja ei voi kun todeta, että täällä päivät suorastaan virtaavat eteenpäin. Olosuhteet ovat paratiisimaiset ja entistä leveämpi hymy kasvoilla saa joka päivä herätä. Tämä leiri on ns. työleiri, jossa tehdään raakaa perusduunia ja luodaan pohjaa tulevaan. Tämän voisi sanoa olevan sellaista marraskuun ajan treeniä. Määrää tehot kurissa pitäen.…

Kuntoutusta tunteja laskematta

Hejhej, eilen oli hieno päivä! Ensimmäistä kertaa heittotossut jalassa 9 viikkoon. Itse heittäminen on vielä unelmaa, mutta mallaukset ja drillit aloitettiin nyt. En ole ollut niiden suurin fani, mutta tästä lähtien olen, sillä uuden tekniikan sisäänajo on aloitettava nyt ja sen onnistuminen vaatii toistoja, toistoja ja toistoja. Sytyn haasteista, joten näin julkisesti haastan itseni oppimaan…

Uusia kuvioita uusilla kotisivuilla!

Heippa ja tervetuloa uusille kotisivuilleni! Näitä onkin tässä jo tovi rakenneltu, sillä olen halunnut jo pidempään selkeän kanavan, jossa urheilu-uraani on helppo seurata. Nyt kaikki some-sisällöt ja blogi löytyvät kätevästi täältä yhden sivuston sisältä. Mietin pitkään mikä tulee tuon blogin kohtaloksi, mutta tulin siihen tulokseen, että tykkään kirjoittaa, ja aina välillä tulee palautetta miten mukava…

Hälsningar från Vaasa!

Leikkauksesta on tänään tasan neljä viikkoa ja paranemisprosessi on edennyt siihen vaiheeseen, että kuntoutus on todenteolla aloitettu. Mikä tarkoittaa sitä, että mä pääsen taas treenaamaan!! Tai no, mietiskelin kyllä tuossa vesijuostessa toissapäivänä, että this is not what I signed for. Tosiasia kun on, että vesijuoksu ja ne harjoitteet, joita tulen päivittäin vääntämään selän vahvistamiseksi, eivät…

Peloista, pahimpaan varautumisesta ja positiivisesta ajattelusta

Olen saanut älyttömästi tsemppiviestejä ja kannustavia sanoja, kiitos kaikista niistä! On mahtavaa nähdä, ettei tätä reissua todellakaan tarvitse yksin tallata. Mutta yksi kysymys laittoi taas ajatusrattaita vähän pyörimään. Miten voit pysyä noin positiivisena tällaisena hetkenä? Mietin, että mitä vaihtoehtoja minulla on. Minulle tämä on ainut vaihtoehto, suhtautua toiveikkaasti ja luottavaisesti, että mä paranen täysin, kuntoutus onnistuu erinomaisesti ja…

Kaikista tärkein päivä on aina tänään

Asiat muuttuvat joskus niin nopeasti, että sitä on vaikea käsittää. Minulla oli teille viime viikolla viimeistelyä vaille valmis pitkä kirjoitus syksyn treeneistä. Niin moni on nimittäin kysellyt miten treenit on muuttuneet ja mitä fiiliksiä uuden valmentajan mukaan tulo on tuonut tullessaan jne. Sitten tuli inspiraatio kirjoittaa motivaatiosta, kun siitä oli puhetta hallilla. En olisi ikinä…

Taustat valmentajan vaihdoksen takana

Puhuin viimeksi muutoksista, ja niitä on tässä välissä tapahtunutkin oikeastaan enemmän mitä itsekään odotin. Suurin asia on, että minulla on uusi valmentaja ja pian myös uusi asuinpaikkakunta. Tässä linkki Sul:n tiedotteeseen, mutta haluan avata aihetta vielä omin sanoin, sillä kyse on kuitenkin todella isoista päätöksistä oman urheilu-urani mittakaavassa. Nämä pari kuvaa kiteyttää mun menneiden aikojen fiiliksiä…

Kausi 2015 pähkinänkuoressa

Tällä viikolla alkoi uusi treenikausi ja se on mahtavaa se! Jotta uuteen on helpompi suunnata energiansa, niin vanhat jutut on hyvä saada alta pois. Tämän takia otin vihdoin itseä niskasta kiinni ja sain aikaiseksi tämän tekstin, jossa käyn lyhyesti läpi viime kautta. Joku sitä kyselikin jo. Kauden 2015 tulokselliset faktat: Kilpailuja 19, joista talvella 2…

Katse eteenpäin

Suuret suunnitelmat, tavoitteet, toiveet ja unelmat vaativat joskus aikaa enemmän mitä itse niille olisi halukas antamaan. En ole heittänyt tällä kaudella sillä tasolla mitä varten olen harjoitellut ja se ailahtelevaisuus näkyi karmealla tavalla MM-karsinnassa maanantaiaamuna. Harvoin on ollut niin tyhjä olo, kuin viimeisen karsintaheiton jälkeen. Ensimmäisen heiton jälkeen olin nimittäin aivan varma, että ensimmäisen kierroksen…

Kohti kauden kohokohtaa

Lämpimät tai ettenkö jopa sanoisi kuumat terveiset Pekingin valmistautumisleiriltä Hong Kong Sports Institutesta. Lämpötila on kohonnut pitkälle yli kolmenkymmenen ja ilmankosteus on sellaista luokkaa, ettei ulkona tarvitse edes treenata niin paita kastuu. On aivan ihanaa kun kerrankin ei palella! Olosuhteet ovat huippuluokkaa ja treenit ollaan saatu vedettyä juuri kuten suunniteltu. Kaksi ensimmäistä päivää otettiin todella…