Kiitos, kun näytit, ettemme ole yksin

Yksi tunne on suorastaan pursunnut ulos itsestäni kuluneella viikolla: kiitollisuus. Hienoja asioita voi tapahtua, kun uskaltaa avata sisintään. Olen saanut valtavasti kannustavia viestejä ja suoranaisia avuntarjouksia edellisen pitkähkön kirjoituksen jälkeen, jossa kerroin mitä tällä hetkellä on meneillään. On eheyttävää huomata, että kun jakaa jotain sydämestä käsin, niin sen seurauksen on hyväksyntää ja ymmärrystä. Toki on…

Kun kaikki ei ole kunnossa

Eräs valmentajaystäväni laittoi viestiä, että hänellä on ollut vähän fiilis, ettei minun selkä ole ihan kunnossa. Radiohiljaisuus kertoo varmaan omaa kieltään. Oikeassahan hän on. Kaikki ei ole 100% kunnossa ja tällä hetkellä minulla ei ole aavistustakaan mikä on se kisa, jossa heitän seuraavan kerran. 10 viikkoa sitten olin harjoitusleirillä Espanjassa ja kesken punttitreenin selkä nappasi…

Kalevan Kisat ja vastaus eniten kysyttyyn kysymykseen

Kalevan Kisat alkavat tänään ja tänä vuonna olen sikäli uudessa tilanteessa, että puolustan mestaruutta sekä kiekossa, että kuulassa. Rinnalla on nälkäisiä kilpakumppaneita, joten välineet saa kauentua kunnolla, jos meinaa tehdä saman tempun uudelleen. Kaikki isot panokset ovat kuitenkin luonnollisesti kiekossa, jossa tavoittelen mestaruuden ohella myös kovaa tulosta. Kuten olen pitkin kesää sanonut, tasoa pitää saada…