Mitä minulle kuuluu juuri tänään?

Täytin kaksi päivää sitten 32 vuotta ja eilissäpäivänä illankähmään aloin miettiä mitä minulle juuri tänään kuuluu. Olo kun on kumman levollinen ja samalla hurjan inspiroitunut. Siitä se ajatus sitten lähti. Olen ilmeisesti kouluttanut itseni ajattelemaan neljän vuoden aikajänteellä, mikä ei sattumalta ole myös olympiadin mitta. Tasan neljä vuotta sitten syntymäpäivänäni 8.2.2014 yksi unelmana elämään lähtenyt…

Hukassa

Kilpailin viimeksi 13.9.2015. Selkäleikkauksen sävyttämän vuoden jälkeen 12.9.2016 aloitin intoa puhkuen uuden harjoituskauden kesää 2017 varten. Tänään vuosi myöhemmin olen tilanteessa, jossa en ole koskaan ollut ja jossa en olisi koskaan uskonut olevani. Kadonnut tähti Olen tiennyt jossain syvällä sisimmässä, että minun elämän polkuuni vaan nyt kuuluu urheilla. Se tieto on ollut kuin kirkas johtotähti…

Miltä se tuntuu 7 kk tauon jälkeen?

Sitä odottaa, siitä haaveilee, sitä miettii ja mielessään mallailee. Hetkittäin kysyy, että eikö jo nyt. Välillä turhauttaa, koska omasta mielestä olisi jo aika. Nälkä ja kärsivällisyys kasvavat käsi kädessä. Toki matkan tekeminenkin tuottaa iloa, mutta se suurin nautinto tulee kuitenkin siitä, kun pääsee tosi toimiin. Toukokuun 28. päivä heitin edellisen kerran kiekkoa ulkona auringonpaisteessa täydellä vauhdilla.…

Ruotsiottelu 2016 – #Ratinatäyteen

Ruotsiottelu kilpaillaan 3-4.9 Ratinan stadionilla Tampereella ja en muuten muista milloin viimeksi olisi ollut tarjolla näin selkeä win-win-win-win-win tilanne :). Kun Ratinan penkit ovat täynnä ja sitä kautta tunnelma katossa, niin se on sitä hienompaa yleisölle, urheilijoille, kotikatsomolle, yhteistyökumppaneille, yleisurheilulle, kisajärjestäjille.. kaikki voittavat! Siksi lähdin innoissani mukaan tekemään jotain, mitä ei ole koskaan ennen tehty.…

Nyt se pää muuten laitetaan kestämään

Päivän puheenaihe: hyvä fiilis vs. menestyminen Yritin, mutta en pysty olemaan tarttumatta tähän hyvä-fiilis keskusteluun. On mahtavaa, että moni on tuonut esille sen tosiasian, ettei kaikille urheilijoille riitä hyvä fiilis. Mutta samalla haluaisin nähdä sen olympiaurheilijan, jolle se riittää. Kaikki olympiaurheilijat ovat hakemassa menestystä. Kaikki! Sulkeeko hyvän fiiliksen ja kullan tavoittelu toisensa pois? En tiedä,…