Urheilijasopimuksen pienellä präntätty kohta (josta kukaan ei kertonut etukäteen)

Istun nurmikolla, käännän katseeni aurinkoon silmät kiinni ja tunnen lämmön ja vienon tuulen henkäyksen ihon pinnalla. Hengitän syvään, enkä voi olla hymyilemättä. Olen juuri lopettanut heittotreenin Etelä-Afrikan auringon alla, ja fiilistelen miten onnekas olen, kun saan edelleen tehdä tätä. Käyn vielä mielikuvissa läpi muutamia hyviä heittoja ja taputan itseäni olalle pienestä edistymisestä tekniikassa. Tajuan miten…

Details

Rajojen rikkominen väärässä kohtaa johtaa rikkinäiseen ihmiseen

Olen koko urheilu-urani halunnut rikkoa rajojani. Rajojen rikkominen on ollut suorastaan intohimoni, kun olen halunnut selvittää miten hyvä voisin olla, jos sitoudun ja annan kaikkeni asialleni. Olen koetellut oman kehon ja mielen rajoja. Olen ollut valmis tekemään työn, kaiken mitä se vaatii ja siinä kohtaa kun ei jaksa enää, niin antamaan silti vielä vähän enemmän.…

Details

Mentoroinnista tukea ja turvaa huippu-urheilijan polulle

Viime kesänä noin viikkoa ennen EM-kisoja mieleeni pompahti kirkas tulevaisuuden kuva, joka oli niin selkeä, että vähemmästäkin pysähtyy niille sijoilleen. Erityisesti, kun en ollut nähnyt pitkään aikaan omaa polkuani kovin pitkälle, vaan tulevaisuus oli sumun peitossa. Viime kesän koittaessa olin pyytänyt ainoastaan terveyttä palata jälleen kilpailuihin, koska halu urheilulla oli sittenkin vielä palamassa rinnan alla.…

Details

Mitä urheilijan päässä oikeasti liikkuu arvokisoissa?

Kaksi viikkoa Berliinin EM-kisoista ja nyt rauhoitun avaamaan mitä siellä oikein tapahtui. Siihen on syynsä, miksi vasta nyt ja kerron siitä blogin lopussa. Ensin kuitenkin pientä analyysiä itse kisasta ja avaan päiväkirjan avulla sen jälkeistä tunteiden pyörremyrskyä. Urheilu edelleen yllättää minua, sillä niitä fiiliksiä en osannut odottaa. Karsinta kilpaillaan mielen voimalla Valmistautuminen kisaan meni niin…

Details

Unelmasta totta! Paluu kilpakentille @ Paavo Nurmi Games

Hyvät ystävät, nyt se on totta!  Melkein 1000 päivää välissä, mutta viime tiistaina Paavo Nurmi Gamesissa todella heitin kilpailussa ja sain vielä tuloksen!! Enkä olisi ikinä uskonut vielä pari vuotta sitten, että mun sydän läikehtii ilosta tuloksen 54,91m jälkeen. Tuntuu, että nousin pari metriä maan pinnan yläpuolelle, sillä niin paljon siinä purkautui parin viime vuoden ajalta…

Details

Tärkeintä on olla rehellinen itselleen

1,5 viikkoa kisoihin. Viime viikko meni treeneissä tosi hyvin, tällä viikolla takaiskuilta vaikuttavilta tapahtumilta ei täysin ole vältytty. Kuitenkin edelleen se yksi iso asia elämässä, johon meillä on kaikki valta, on omat valinnat ja oma suhtautuminen asioihin. Surkutellaanko vai suhtaudutaanko elämään kasvun kautta? Yksi asia on noussut viime aikoina ylitse muiden ja se on rehellisyys…

Details

Pelko ei ohjaa enää päätöksiäni

Nyt eletään jo tosi jännittäviä aikoja! 3 viikkoa aikaa ensimmäisiin kisoihin sitten syyskuun 2015. Vlogissa fiiliksiä rinkiin paluusta ja miksi aloitan kauden Suomen kovatasoisimmissa yleisurheilukilpailussa jonkin pienemmän kisan sijasta. Lisäksi miten mulla ei ole tällä hetkellä valtavia tavoitteita ja miten opettelen asettamaan tavoitteita juuri nyt sydäntä kuunnellen.  

Details

Treeniä kehoa kuunnellen

Tässäpä toinen osio Teneriffan leiriltä, jossa treeniä, mittaustuloksia (kun ne aina tuppaa kiinnostamaan) ja ajatuksia kehon kuuntelun tärkeydestä ja teemasta, joka näköjään pompahtelee esiin, eli nykyhetken hyväksymisestä. Mieli kun niin kovasti haluaisi olla jo jossain muualla. Yksi parhampia asioita leirillä oli se, että pystyin heittämään täysiä, kun muutaman kerran kokeilin, eikä mihinkään sattunut silloin eikä…

Details

Ilon kautta

Terveisiä Teneriffalta 👋 Karkasin yllätysleirille talven pakkasia pakoon. Ensimmäisessä osiossa kerron ensimmäisen aamun fiiliksiä, innoistuin puhumaan mm. tunteista ja niiden merkityksestä ja miten ilo liittyy tekemiseeni. On ollut paljon aikoja, kun urheilu on tuottanut kaikkea muuta kuin iloa ja haluan tekemiseni nousevan myös urheilussa ilosta ja inspiraatiosta. Emme voi laittaa omaa hyvinvointia jonkin suorituksen jälkeisen fiiliksen varaan, sillä…

Details